Onko sinulla tarpeeksi rahaa?

Rahan ja vaurauden nostaminen motivoi ainoastaan kun sinulla on tunne "Minulla ei ole tarpeeksi rahaa." Kun sinulla on tunne, että minulla on jo tarpeeksi rahaa.. Et ole enää motivoitunut säästämään. Et ajattele kauheasti rahaa.. Kun sinulla on taas liian vähän rahaa mietit jatkuvasti ongelmia ja tulevia laskujasi.

Kiinalaiskokki teki töitä Suomessa 0,57 euron tuntipalkalla

"Kiinalainen kokki sai liki puolentoista vuoden työskentelynsä aikana käteensä vain 3600 euroa, vaikka työskenteli lahtelaisessa ravintolassa joka päivä, yli 80 tuntia viikossa. Tuntipalkaksi kokille muodostui noin 0,57 euroa. Työ vaihtui siivoamiseksi jouluna ja juhannuksena, jolloin ravintola oli suljettu.

Kokki ei osannut suomea eikä tuntenut oikeuksiaan. Kiinankielisessä työsopimuksessa ei mainittu mitään palkasta.

Kokki ei uskaltanut penätä suullisesti sovittua summaa. Hän tarvitsi työsuhteen, jotta voisi uusia oleskelulupansa, ja ravintoloitsija oli luvannut vastata paperisodasta.

Kouvolan hovioikeus vahvisti torstaina Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomion, jolla kokki oikeutettiin saamaan vielä runsaat 70000 euroa korkoineen. Yksi yli 10000 euron erä oli tullut miehen tilille ravintolalta sen jälkeen, kun tämä oli lopettanut työnsä.

Ex-työnantaja sai viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.

Kokki kertoi tuomareille pärjänneensä, koska työpaikka tarjosi asunnon ja ruoan eikä rahan käyttämiseen jäänyt aikaa." Lähde Iltasanomat

Kyseinen kokki pärjäsi koska hänellä ei ollut aikaa tuhlata turhuuksiin. 150 euroa kuukaudessa on kohtalainen palkka Kiinassa, josta on maksettava kaikki kulut. Kiinalainen kokki sai lisäksi ilmaisen ruuan ja asunnon, joten hän oli varmasti erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen kyseinen kokki on TODELLA tyytyväinen.

Mieti kyseistä tarinaa matkallasi kohti taloudellista menestystä.

Miten asettaa tavoitteita vuodelle 2011?

Mitkä ovat tärkeät säännöt tavoitteita asetettaessa? Miten saavutat tavoitteesi vuotena 2011?

1. Tavoitteidesi on oltava tasapainossa keskenään. Et voi päättää olla elämäntapatyötön samalla kun haluat nopeasti taloudellisesti riippumattomaksi.

2. Tavoitteidesi on oltava riittävän haastavia. Tavoittele 80% säästämistäsi tuloista.. Tee kaikkesi, jotta pystyt saamaan tavoitteesi. Pyri saamaan kehosi nopeasti kuntoon ja tee radikaaleja ratkaisuita. Naura ihmisille, jotka puhuvat muutaman virvoitusjuoman väliin jättämisestä. Painonpudotukseen liittyvät blogit ovat vitsi.. Syö vihanneksia, hedelmiä ja täysjyvätuotteita ilman enempiä kaloreiden laskemisia.. Kuntoile ja harrasta seksiä ja pian sinulla on unelmiesi vartalo.

3. Aseta tavoitteita useille osa-alueille.. Haluan olla taloudellisesti riippumaton, haluan täydellisen vartalon, haluan nautinnollista laadukasta seksiä, haluan hyviä ystäviä, haluan eliminoida stressin..

4. Aseta pitkän sekä lyhyen aikavälin tavoitteita.

5. Tiedä miksi asetat minkäkin tavoitteen.. Jos tavoitteenasi on uusi hieno auto, jotta naapurin Pena ja Mirja olisi kateellisia.. Unohda kyseinen idioottimainen tavoite.

Menestyksellistä vuotta 2011!

Säästäminen 2011

Haluat säästää lisää rahaa vuotena 2011? Kanna mukanasi pientä vihkosta ja kynää.. Kirjaa kaikki menosi. Aseta itsellesi selkeä tavoite kuinka paljon säästät tuloistasi..

Kun saan palkan säästän automaattisesti 30% palkastani. Päätä oma prosenttisi etukäteen vuodelle 2011.. Minimalisti suosittelee 80% säästämistä tuloista, joka tarkoittaa taloudellista riippumattomuutta muutamassa vuodessa.

Muista pakollisten kulujen olevan.. Asuminen/Ruoka/Vaatteet..

Asumisen saa todella edullisesti tekemällä viisaita ratkaisuja ja valitsemalla pienen yksinkertaisen asunnon.

Terveellinen ruoka joka koostuu kasviksista, hedelmistä ja täysjyvätuotteista maksaa kuukaudessa 30-80 euroa.

Vaatteita on oltava mutta niiden menot pystytään välttämään monesti käyttämällä jo ostettuja vaatteita. Uusia vaatteita ostaessa heräteostokset on eliminoitava ja vaatteiden ostaminen on suunniteltava tarkasti.

Kun rahasi menevät asioihin, jotka ei ole pakollisia muistuta itseäsi.. Yli 80% maailman asukkaista elää alle 10 eurolla päivässä. Lue lisää Onko minimalistinen elämäntyyli säälittävää?

Muista huolehtia säästämistäsi rahoista.. 20 vuoden kuluttua 100 000 euroa on inflaation jälkeen enää arviolta noin 50 000 euroa. Tästä johtuen hidas säästäminen ei ole kannattavaa vaan säästä NYT niin paljon kuin ikinä pystyt. Tämän jälkeen keskity pääomasi säilyttämiseen muistaen kuitenkin, että kuoltuasi oman nautintosi kannalta on yhdentekevää vaikka sijoituksissasi olevat rahat poltettaisiin.

Mausteet

Minimalisti suosittelee ruokavalion pohjaksi kasviksia, hedelmiä ja täysjyvätuotteita.. Mitä mausteita Minimalisti käyttää ruuissa usein?

1. Valkosipuli.. Valkosipuli on tunnettu kaikkialla terveellisenä mausteena.

2. Kaneli.. Kanelia harvemmin käytetään Suomessa mausteena ruuassa mutta kanelia on suositeltavaa käyttää tavallisissa resepteissäkin. Kaneli sopii hyvin teen joukkoon sekä kaurapuuroon.

3. Kumina.. Kumina sopii erinomaisesti kasvisruokien resepteihin.

4. Inkivääri.. Inkivääristä saa erinomaisen juoman sitruunan ja kanelin kanssa.. Keitä vettä ja laita joukkoon useita inkiväärin palasia.. Purista sitruunaa ja sekoita joukkoon lusikallinen kanelia. Käytä inkivääriä kasvisruokien mausteena jatkuvasti.

5. Kurkuma.. Kurkuma antaa ruuille mukavan kellertävän värin ja sopii mainiosti kasvisruokiin.

6. Korianteri on hyvä mauste kasvisruuissa.

Käytä mausteita terveellisissä ruuissasi, jotta ruokailu pysyy mielekkäänä. Terveellisen ruuan tärkein tehtävä on ylläpitää mahdollisuus nautinnollisiin seksuaalisiin suhteisiin ja välttää aiheeton tuska kehossa sairauksien muodossa.

Eroa kirkosta

Erinomaisin ratkaisu joulun jalkeen on erota kirkosta. Koska kaikki uskonnot esittavat erilaisia vaittamia tullaan luonnollisesti tulokseen, etta kaikki eivat voi olla oikeassa mutta kaikki voivat olla vaarassa. Miksi yksi jumala eika monia jumalia? Miksi kristinusko eika islam? Miksi islam eika hindulaisuus? Miksi luterilaisuus eika katolilaisuus?

Onko Jeesus edes ollut olemassa on epavarmaa, jos Jeesus oli olemassa niin on mahdotonta sanoa millainen Jeesus oli. Kirjoituksien mukaan Jeesuksen opetuksissa oli jotakin hyvaa. Jeesus kuitenkin uskoi vahvasti helvettiin ja loi pelkoa helvetista. Helvetin pelko on edelleen korkea kristittyjen joukossa maailmassa.. Tama julmuus on kauheaa.

Ikuisen kurituksen mielikuvat helvetista ovat kamalia. Hyvat ihmiset eivat kerro tarinoita pelotellakseen ikuisesta helvetin kurituksesta. Jeesus ei myoskaan hyvaksynyt erilaisia ajatuksia muilta vaan syntisille oli aina luvassa helvetin ikuinen kuritus.

Helvetin tulet kurituksena synnista ovat kristinuskon pohja, joten ala tue kyseista kristillista ajatusta vaan eroa kristillisesta kirkosta heti ja tee loistava ratkaisu.

Jos et usko kaikkiin seuraaviin vaittamiin tehtavanasi on erota kirkosta..

1. Usko ikuiseen elamaan. Uskot siis olevasi kuolematon.
2. Olet vakuuttunut, etta Jumala on olemassa.
3. Olet vakuuttunut, etta on ainoastaan yksi Jumala.
4. Sinun on uskottava Jeesuksen olleen paras ja ainutlaatuisin ihminen kautta aikojen. Sinun on myos vahvasti uskottava, etta Jeesus on uskomasi Jumalan ainut poika, joka elaa ikuisen elaman. (Muutkin uskonnot uskovat kuolemattomuuteen.)
5. Sinun on uskottava "syntisten" kuten Minimalistin karsivan helvetin ikuisessa tulessa.
6. Sinun on oltava vakuuttunut, etta kaikki muut uskonnot ovat taysin vaaria ja ainoastaan kristinuskon luterilaisuus on oikea vaihtoehto.

Onko sinunkin aika erota kirkosta?

Vältä lihoaminen lomien aikana

Yritätpä laihduttaa tai yksinkertaisesti säilyttää nykyisen painosi lomat kuten joulu ovat haastavaa aikaa. Herkulliset, lihottavat ja houkuttavat ruuat pöydässä tuntuvat lähes vastustamattomilta.

Miten pysyä suunnitelmissasi ruuan suhteen lomien aikana?

1. Keskity ihmisiin, älä ruokaan. Muista, että juhlat ovat sosiaalisia tapahtumia, joiden tarkoituksena on viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.

2. Tee satunnaiset juhlissa herkuttelut poikkeukseksi. Ajoittainen herkuttelu ei ole ongelma. Jos kuitenkin jatkat herkuttelua juhlien jälkeenkin olet ongelmissa. Älä anna muutamien juhlien aikana herkuttelujen vaikuttaa normaaliin ruokavalioosi.

3. Syö ennen juhliin menemistä. Syö Minimalistisuus blogin ohjeiden mukaisesti ennen juhliin lähtemistä. Kun et ole liian nälkäinen et herkuttele niin helposti erilaisissa juhlissa.

4. Valitse huolellisesti tarjolla olevista ruuista. Keskity aina kasviksiin, hedelmiin ja täysjyvätuotteisiin. Hyviä proteiinien lähteitä kuten lohta on hyvä myös harkita. Ole tarkkana suolaisten tarjoilujen sekä karkkien suhteen.

5. Syö hitaasti. Ihmisten kestää ymmärtää mahan olevan täysi noin kaksikymmentä minuuttia.

6. Vältä alkoholia. Mikään ei ole säälittävämpää kuin nolata itsensä turhan juopottelun takia. Ilmaiset juomat eivät ole syy juoda itseään humalaan. Muista myös juoda vettä alkoholia nautittaessa.

7. Liiku aktiivisesti lomiesi aikana. Kuntoile ja liiku.

8. Palkitse itseäsi. Keskity hauskoihin asioihin ja nauti lomastasi.

Elämäntapatyöttömyys

Elämäntapatyöttömyyttä yleisesti halveksitaan.

Mikä on Minimalistin asenne elämäntapatyöttömiä kohtaan?

Yleisesti elämäntapatyöttömiä pidetään yhteiskuntakelvottomina.

Mikäli työttömyys johtuu tietyistä syistä kuten sairaudesta.. Työttömyys yleensä hyväksytään. Sairaiden ihmisten kulut valtiolle eivät harmita veronmaksajia. Työttömyyteen löytyy perustelu "On mahdotonta työskennellä koska minulla on X sairaus."

Halveksintaa saavat työttömyytensä osalta henkilöt, jotka kykenisivät tekemään töitä. Totuushan on, että lähes jokainen suomalainen kykenee tekemään jotain työtä. Minimalisti kuitenkin arvostaa laiskuutta. Laiskuus ja rentoutuminen on tavoittelemisen arvoista. Nykyisin kuitenkin lähes kaikki arvostavat kiireellisyyttä ja kiireiset ihmiset kehuskelevat kuinka paljon heillä on tekemistä.

Miksi kerätä liikaa rahaa kun pieni asunto, terveellinen ruoka ja ihmissuhteet riittävät elämässä? Kun varallisuutesi mahdollistaa yksinkertaisen nautinnollisen elämäntyylin niin rahankerääminen on ajantuhlausta.

Makoile kotona, kävele, pyöräile, harrasta päivittäin seksiä, saa nautinnollisia orgasmeja, kokkaa terveellistä ruokaa, lue, vietä aikaa ystäviesi kanssa, kuntoile, harrasta sinua kiinnostavia lajeja, vietä aikaa perheesi kanssa, rentoudu...

Tärkein ihminen maailmassa itsellesi on sinä itse. Oma nautintosi on kaikkein tärkein elämäsi päämäärä. Jos nautit elämäntapatyöttömyydestä niin älä välitä muiden mielipiteistä. Suurin virhe elämässä on yrittää miellyttää ihmisiä, joiden mielipiteellä ei ole mitään merkitystä.

Tietysti ihmiset, jotka maksavat elämäntapatyöttömien kulut ovat raivoissaan. Elämäntapatyöttömän ei kuitenkaan tarvitse asiasta murehtia.

Tulee myös muistaa, että työttömyyden ollessa yleistä, ei runsaallakaan elämäntapatyöttömien joukolla ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä. Työpaikkoja ei ole tarpeeksi edes aktiivisille etsijöille, joten muutamien henkilöiden lopettaessa kilpailun vapaista työpaikoista ei ole merkityksellistä laajemmassakaan mittakaavassa.

Minimalisti kuitenkin suosittelee nopean taloudellisen riippumattomuuden tavoittelemista eikä ikuista elämäntapatyöttömyyttä. Miten kyseisessä tavoitteessa onnistuu on opittavissa Minimalistisuus blogin aikaisemmista kirjoituksista.

Sisäinen kauneus

Onko sisäinen kauneus tärkeintä? Kannattaako sisäinen kauneus unohtaa?
Kertomalla kiinnostuksen kohteellesi, että olet kiinnostunut sisäisestä kauneudesta on loistava ajatus.

Ihmiset haluavat kuulla, että olet kiinnostunut heistä sellaisina ainutlaatuisina ihmisinä kuin he ovat.

Anselmiina on sisäisesti kaunis nainen. Onko hänellä hyvät mahdollisuudet saada yleisesti erittäin haluttu kumppani?

Anselmiina on 57-vuotias pitkä ja erittäin laiha suomalainen nainen.

Anselmiinan keho muistuttaa luurankoa ja hiukset ovat harventuneet, joten päässä ei ole kuin muutamia harmaita untuvia. Anselmiina ei ole koskaan välittänyt hampaiden pesemisestä ja Anselmiinan suussa ei olekaan enempää kuin kaksi tupakan kellastamaan lähes irtoavaa etuhammasta. Etuhampaat törröttävät ja muistuttavat jäniksestä.

Kolmen metrin päässäkin keskusteltaessa Anselmiinan löyhkäävä hengitys on vaikutukseltaan pyörryttävä.

Anselmiinan luiset jalat muistuttavat kävelykeppejä. Anselmiinan käveleminen on tuskallista ja hidasta kivuliaan vasemman polven takia.

Anselmiina on myös äärimmäisen pihi eikä ole eläessään käyttänyt vessapaperia eikä käy kuin kylmässä suihkussa kahdesti kuukaudessa 2 minuutin ajan. Saippuaa ei Anselmiina ole eläessään käyttänyt.

Anselmiinan nenä on leveä ja littana, josta roikkuu usein keltaista paksua räkää. Sieraimet näkyvät erittäin selkeästi ja monesti Anselmiinan nenää kutsutaan sian nenäksi.

Entisen aviomiehen Pertin pahoinpitelyn takia Anselmiinan vasen silmä on sokeutunut ja korvattu lasisella silmällä.

Anselmiina on kuitenkin sisäisesti kaunis. Sisäinen kauneushan on riittävää.

Vai onko ihmiset kiinnostuneita kumppaneiden sisäisestä kauneudesta ainoastaan kun ulkoiset kriteerit täyttyvät edes tyydyttävästi?

Maksimaalinen säästäminen nopeasti

Nautinnolliseen huolettomaan yksinkertaiseen elämään tarvitaan riittävästi säästöjä. Rahan puute hankaloittaa elämästä nauttimista ja elämisellähän ei ilman nautintoa ole mitään arvoa.

Monet puhuvat säästämisen aloittamisesta pienin askelin ja odottelemaan vuosia kunhan rahaa kerääntyy. Unohda kyseinen suunnitelma välittömästi.

Säästä rahaa niin paljon kuin ikinä mahdollista.

Tee uhrauksia, joita muut ihmiset pitävät lähes hulluina. Minimalistin neuvot miten kerätä rahaa äärimmäisen nopeasti.

1. Syö niin halvalla kuin mahdollista. Vähentämällä ruokaan kulutetut rahat pystyt säästämään rahaa paljon nopeasti. Syö kaurapuuroa, leipää, banaania, täysjyväpastaa ja kilohinnaltaan halpoja kasviksia. Ruokavaliosi saattaa olla aluksi puuduttava mutta totut siihen helposti ja nopeasti.

2. Älä käytä yhtään rahaa viihteeseen. Unohda kahviloissa istumiset, elokuvat, konsertit, shoppailut. Pidä maksimaalinen säästäminen mielessä ja opettele äärimmäisen yksinkertaista elämää. Huomaat sen pian taloudellisena riippumattomuutena.

3. Älä osta vaatteita. Pidä vaatekaappisi siistinä ja etsi vaatteita, joita et ole käyttänyt aikoihin. Yritä yhdistää vaatteet mahdollisimman tyylikkääksi asukokonaisuudeksi.

Maksimaalinen säästäminen nopeasti ei välttämättä ole nautinnollista aluksi mutta säästämäsi rahat muutamien kuukausien aikana on niin huikeat, että tulet yllättymään.

Vegaani Kasvissyönti

Minimalisti suosittelee kasvissyöntiä kuten aikaisemmista suosituksista perustaa ruokavalio kasviksiin, hedelmiin ja täysjyvätuotteisiin tulee esille. Kasvisruokavalio on myös yksinkertainen ja halpa vaihtoehto.

Eläminen on ainoastaan järkevää, jos elämässä on enemmän nautintoa kuin tuskaa. Tuskan puuttuminen on myös tärkeä arvo elämässä ja tuskantonta elämää voidaan kuvailla onnelliseksi.

Monet ihmiset ovat vegaaneja koska eivät hyväksy eläimien kärsimistä. Kuolemisen välttäminen on arvona naurettava koska kuoleminen on väistämätöntä. Tuskan puuttuminen ja välttäminen on kuitenkin arvostettava päämäärä.

Eläimien kärsimyksen vähentäminen oman nautinnon kustannuksella ei ole filosofisesti oikea ratkaisu. Kaikille yksilöille heidän oma henkilökohtainen nautinto on tärkein päämäärä. Jos nautit lihasta niin älä murehdi vaan nauti ruokavaliostasi.

Jos et ole kasvissyöjä tai vegaani niin miten vähentää eläinten kärsimystä helposti siten, että säästät rahaa?

Tarkastele jääkaappiasi sekä pakastintasi. Tee huolelliset laskelmat kuinka paljon kulutat lihaa ja tee päätös, että yhtään lihaa ei tuhlata. Syö kaikki ostamasi lihat jatkossa ja säästät rahaa sekä vähennät aiheetonta eläinten kärsimystä helposti. Kuvitteellinen maailman parantaminen myös lisää henkilökohtaista nautintoasi.

Minimalistin tuttava kuoli eilen sydänkohtaukseen 46 vuotiaana. Naisella oli 6 lasta ja leskeksi jäänyt aviomies työskentelee merimiehenä. Naisen ruokavalio perustui lihaan, pastaan, virvoitusjuomiin, hampurilaisiin, karkkeihin, päivittäisiin sipseihin ja tupakoinnin lopettaminen oli kuulemma naurettava ajatus.

Yllättävä kuolema sydänkohtaukseen suhteellisen nuorena ei kuitenkaan ole kauhein mahdollinen tapa kuolla?

Tinkaaminen

Minimalistin vinkki tinkaamiseen on pettymyksen osoittaminen. Mitä tahansa hintaa myyjä pyytääkään käyttäydy erittäin pettyneesti ja masentuneesti. Reagoi kuten myyjä olisi tehnyt jotain törkeää sinua kohtaan kehonkielelläsi.

Osoita selkeästi, että kyseiseen hintaan et ole valmis ostamaan mitä ikinä oletkin ostamassa. Kysy pienen epämukavan tauon jälkeen: "Mikä on paras hinta, jonka pystyt tarjoamaan?" Pysy rentona ja ole valmis jatkamaan tinkaamista "parhaan hinnan" jälkeen.

Tinkaamisen jälkeen ilmoita tyynesti, että saat saman tuotteen edullisemmin muualta mutta harkitset kuitenkin asiaa. Harjoittele tinkaamista aina mahdollisuuden tullessa.

Tehokkuus

Voit nostaa tehokkuuttasi tulemalla paremmaksi sinulle tärkeissä asioissa. Säästät aikaa eniten tekemällä tärkeimmät asiat erinomaisesti. Mikä tahansa tavoitteesi onkaan niin erinomaisuus tekemissäsi asioissa nostaa elämäsi tasoa, tehokkuutta ja tyytyväisyyttäsi.

Haluatko loistavia tuloksia?

Tässä maailmassa valittamalla ei tule loistavia tuloksia. Ainoastaan loistavilla teoilla ja suorituksilla on loistavat tulokset. Jos olet pelkästään keskiverto niin on turha valittaa siitä, että tulokset eivät ole mahtavia. Tehtävänäsi on määrittää selkeästi mitkä osa-alueet ovat merkityksellisiä ja tehdä tarkka suunnitelma miten tulla asiantuntijaksi kyseisillä osa-alueilla.

Mikä on heikoin lenkkisi?

Ole rehellinen itsellesi ja myönnä heikoin osa-alueesi. Mikä on taito, joka pidättelee sinuna etenemästä kohti tavoitteitasi? Minkä yksittäisen osa-alueen kehittäminen veisi sinua kaikkein nopeiten kohti tavoitteitasi? Kun olet määrittänyt osa-alueesi, yllätys, yllätys, tee suunnitelma miten kehityt mahdollisimman nopeasti heikoimmassa lenkissäsi.

Vika on sinussa!

Suurin osa suomalaisista syyttää heidän ympäristöä ja ulkoisia tekijöitä menestyksen puutteesta. Menestyksen puute voitaisiin laittaa ympäristön syyksi, jos olisimme katulapsia Afrikassa. Suomalaisena menestyjänä sinun tulee kuitenkin analysoida miten sinä itse pystyt muuttumaan, jotta henkilökohtainen tilanteesi paranee.

Lisää rahaa?

Emme tarvitse lisää rahaa. Meidän on ainoastaan opittava miten elää yksinkertaisemmin ja käyttää rahaa asioihin, jotka todella merkitsevät.

Tarpeettomat tavarat tuovat elämääsi tarpeetonta stressiä. Kuka tarvitsee Rolexia kun kellon ainoa idea on näyttää aika?

Käytä liikkumiseen omaa kehoasi. Pyöräile, kävele ja juokse. Syö jatkuvasti erilaisia hedelmiä ja kasviksia. Juo paljon vettä, tanssi ja harrasta päivittin seksiä. Keskittymällä terveyteesi ja liikkumalla tunnet olosi mahtavaksi.

Päivittäinen seksuaalinen nautinto tuo elämääsi sisältöä ja merkitystä. Suurin nautinto niin naisille kuin miehille on seksuaalinen nautinto. Vaikka omistaisit Vuosaaren golfkentän, Rolls Roycen, oman lentokoneen ja tililläsi olisi 100 miljoonaa euroa.. Ilman seksuaalista nautintoa tuntisit olosi masentuneeksi ja elämän merkityksettömäksi.

Tee päivittäin päätös "Tänään olen tyytyväinen elämääni."

Terveellinen lounas

Halpa terveellinen lounas on lukijoiden keskuudessa ollut suosittu. Minimalistin toinen suositus terveelliseen lounaaseen on...

Pakasteesta parsakaalia 250 grammaa. (Lämmitä mikrossa paketin ohjeiden mukaisesti)
Auringonkukansiemeniä 50 grammaa.
Extra Virgin oliiviöljyä muutama lusikallinen.
Sitruunamehua muutama lusikallinen.
10-20 mustaa oliivia.
Keitetty kananmuna.
Jos pidät juustoista niin esimerkiksi fetajuusto sopii reseptiin mainiosti.
Mustapippuria makusi mukaan.

Parsakaalin mikrossa lämmittämisen sekä kananmunan keittämisen jälkeen sinun tulee ainoastaan sekoittaa ainekset ja resepti on valmis.

Terveellisen lounaan valmistaminen onnistuu kymmenessä minuutissa.Jos nälkä ei lähtenyt niin syö vielä muutama banaani.

Terveellistä, yksinkertaista, helppoa ja halpaa.