Sisäinen kauneus

Onko sisäinen kauneus tärkeintä? Kannattaako sisäinen kauneus unohtaa?
Kertomalla kiinnostuksen kohteellesi, että olet kiinnostunut sisäisestä kauneudesta on loistava ajatus.

Ihmiset haluavat kuulla, että olet kiinnostunut heistä sellaisina ainutlaatuisina ihmisinä kuin he ovat.

Anselmiina on sisäisesti kaunis nainen. Onko hänellä hyvät mahdollisuudet saada yleisesti erittäin haluttu kumppani?

Anselmiina on 57-vuotias pitkä ja erittäin laiha suomalainen nainen.

Anselmiinan keho muistuttaa luurankoa ja hiukset ovat harventuneet, joten päässä ei ole kuin muutamia harmaita untuvia. Anselmiina ei ole koskaan välittänyt hampaiden pesemisestä ja Anselmiinan suussa ei olekaan enempää kuin kaksi tupakan kellastamaan lähes irtoavaa etuhammasta. Etuhampaat törröttävät ja muistuttavat jäniksestä.

Kolmen metrin päässäkin keskusteltaessa Anselmiinan löyhkäävä hengitys on vaikutukseltaan pyörryttävä.

Anselmiinan luiset jalat muistuttavat kävelykeppejä. Anselmiinan käveleminen on tuskallista ja hidasta kivuliaan vasemman polven takia.

Anselmiina on myös äärimmäisen pihi eikä ole eläessään käyttänyt vessapaperia eikä käy kuin kylmässä suihkussa kahdesti kuukaudessa 2 minuutin ajan. Saippuaa ei Anselmiina ole eläessään käyttänyt.

Anselmiinan nenä on leveä ja littana, josta roikkuu usein keltaista paksua räkää. Sieraimet näkyvät erittäin selkeästi ja monesti Anselmiinan nenää kutsutaan sian nenäksi.

Entisen aviomiehen Pertin pahoinpitelyn takia Anselmiinan vasen silmä on sokeutunut ja korvattu lasisella silmällä.

Anselmiina on kuitenkin sisäisesti kaunis. Sisäinen kauneushan on riittävää.

Vai onko ihmiset kiinnostuneita kumppaneiden sisäisestä kauneudesta ainoastaan kun ulkoiset kriteerit täyttyvät edes tyydyttävästi?