Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpaikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpaikka. Näytä kaikki tekstit

Lepää ajoissa

Oletko palanut loppuun työssäsi? Onko elämäsi alkanut masentaa? Onko kaikki alkanut tuntua kilpailemiselta ja suorittamiselta? Oletko työuupumuksesta johtuen menettänyt ihmissuhteita, jotka tuovat elämään kaikkein suurimman nautinnon? Työuupumukseen saat sairaspäivärahaa kunhan siihen todetaan myöskin masennusta.

Monet suomalaiset työuupumuksen lisäksi turhautuvat ja pitkästyvät työntekemiseen. Työssä turhautuu helposti kun työpaikalla tuntuu olevan ainoastaan odottelua. Ajantappaminen työpaikalla lukemalla Minimalistisuus blogia päivästä toiseen alkaa suhteellisen nopeasti kyllästyttämään.

Minimalisti suosittelee ajoittain lepäämään ennen kuin on ehtinyt väsymään.

Vankilassa paremmat olot kuin töissä?

Miksi vankilakin voi olla miellyttävämpi kuin huono työpaikka?

Vankilassa vietät aikaa pienessä huoneessa mutta työpaikalla vietät aikaasi vielä pienemmässä kopissa.

Töissä saat syödä ainostaan kerran päivässä ja siitäkin joudut maksamaan kalliin hinnan.. Vankilassa saat ilmaista ruokaa useasti päivässä.

Vankilassa palkatut henkilöt avaavat ja lukitsevat ovet puolestasi. Töissä joudut huolehtimaan ovien avaamisesta ja lukitsemista itse.

Vankilassa saat rauhassa surffailla netissä ja pelailla erilaisia pelejä.
Töissä saat potkut, jos surffailet netissä tai pelailet pelejä.

Vankilassa huoneessasi on oma vessa.
Töissä joudut odottamaan kunnes esimiehesi Ville-Veikko on suorittanut tarpeensa, jonka jälkeen vuorossa on Justiina, jolla on ripuli.

Vankilassa vierailee ystäväsi ja perheesi.
Töissä et saa edes puhua tai kirjoittaa ystävillesi tai perheellesi.

Vankilassa et maksa mitään täysihoidosta vaan muut maksavat oleilusi.
Töissä ollessasi maksat veroja, jotta vankilassa olevilla on mahdollisimman miellyttävät olot kuten kaikilla oma vessa.

Mitä pomosi haluaa?

Työntekijöiltä vaaditaan enemmän työpaikalla kuin pelkästään heidän aikaa ja energiaa. Työntekijöiden oletetaan myyvän myös "sielunsa". Työhaastattelussa työntekijälle tehdään selväksi, että hänen tulee omistautua täysin yrityksen arvoihin. Työntekijän siis on sitouduttuva ja uskottava täysin yrityksen tavoitteisiin. Tämä muistuttaa pitkälti ääriuskontoja.

Pomosi haluaa sinulta täyden sitoumuksen ja kaikki asiat, jotka eivät edistä yritystä eteenpäin tuovat sinulle haukkumista. Pomosi ja yrityksesi tavoitteena on luoda mielikuva sinulle, että yrityksen tavoitteet ovat maailman tärkeimpiä asioita. Tähän käytetään erilaisia luovia menetelmiä yrityksen taholta.

Lopeta työnteko?


Tulisiko sinun lopettaa työnteko? Jos olet taloudellisesti riippumaton etkä ole tyytyväinen niin lopettamiselle ei ole mitään estettä.



Jos töiden lopettaminen ei ole taloudellisesti sinulle vielä mahdollista niin nykyisen työn lopettaminen voi olla kannattavaa.



Alla 10 kysymystä, joita sinun kannattaa miettiä



1. Pystytkö kehittymään nykyisessä työssäsi? Missä olet muutamien kuukausien päästä? Missä olet muutamien vuosien päästä?

2. Oletko valinnut työsi ja todella haluat menestyä työssäsi?

3. Oletko tyytyväinen työnkuvaasi? Nautitko työtehtävistäsi?

4. Vihaatko töihin lähtemistä? Ajatteletko, että taas uusi työpäivä enkä missään nimessä haluaisi lähteä? Onko herääminen ja töihin lähteminen vastenmielistä?

5. Arvostetaanko ideoitasi työpaikallasi? Onko esimiehesi ymmärtäviä sinua kohtaan? Onko sinulla mahdollisuus vaikuttaa asioihin?

6. Kuinka hyvin tulet toimeen työkavereidesi kanssa? Minimalistin mielestä hyvät ihmissuhteet on elämän suurin nautinnon lähde.

7. Onko työaikasi tasapainossa vapaa-aikasi kanssa? Teetkö mielestäsi liikaa töitä siihen nähden kuinka paljon sinulla on vapaa-aikaa?

8. Onko työmatkasi mielestäsi sopiva?

9. Saatko mielestäsi riittävän korvauksen panoksestasi viedä yritystä eteenpäin?

10. Palkitsee yrityksesi sinua hyvistä tuloksista tai loistavista ideoista?