Suomalaisen elämänvaiheet

1. Käy koulussa
4. Hanki lapsia
5. Odota lasten muuttoa pois hankkimastasi talosta
6. Eläke

45 vuotta on vietetty työpaikassa, jota vihataan. Mikä onni kun työt mahdollisesti loppuvat 65 vuotiaana. Lapsien hankkiminen (etenkin niiden hankkimisen yrittäminen) on nautinnollista. Kuitenkin lapsien kanssa ajan viettäminen on aika vähäistä kaiken kiireellisyyden keskellä. Asunto joka hankittiin on liian suuri taloudellinen taakka. Kuka nyt välittäisi enemmän omien lapsien kanssa olemisesta kun on mahdollista tehdä töitä hienon talon eteen?

Määrittele itsellesi unelmallinen elämä. Tee suunnitelma miten pääset lähemmäksi unelmaasi. Toimi välittömästi suunnitelmasi mukaisesti. Korjaa suunnitelmaasi matkan varrella.

Ruuan nautinto

Tiedämme ruuan olevan mitattavissa kaloreissa. Kalorit ovat energiaa, jota
ruuasta saamme.

Meidän tulisi saada juuri riittävästi kaloreita tai hieman vähemmän kuin päivässä
tarvitsemme.

Olemme kuitenkin surkeita arvioimaan pelkästään syömällä mitkä ruuat sisältävät
paljon kaloreita ja mitkä ruuat vähän.

Pystymme kuitenkin havaitsemaan kehossamme milloin tunnemme olomme nälkäisiksi.
Pystymme myös tuntemaan kehossamme milloin olemme syöneet liian paljon tai
liian vähän ruokaa.

Syömällä itsesi täyteen hampurilaisilla ja pitsalla tuo täysin eri kalorimäärän
kuin itsesi täyttäminen monipuolisella salaatilla ja hedelmillä.

Suomalaisilla ei ole ongelma käyttää paljon rahaa olueen, virvoitusjuomiin sekä pikaruokiin.

Koska suomalaiset saavat nautintoa pikaruuasta niin monet sijoittavat rahansa mieluummin
pikaruokaan kuin vihanneksiin, hedelmiin ja täysjyvätuotteisiin.

Läskit ihmiset himoitsevat karkkeja, olutta, kebabia, pizzaa ja hampurilaista.
Jopa työttömillä on varaa syödä yllämainitsemia tuotteita päivästä toiseen.

Lopeta työnteko?


Tulisiko sinun lopettaa työnteko? Jos olet taloudellisesti riippumaton etkä ole tyytyväinen niin lopettamiselle ei ole mitään estettä.



Jos töiden lopettaminen ei ole taloudellisesti sinulle vielä mahdollista niin nykyisen työn lopettaminen voi olla kannattavaa.



Alla 10 kysymystä, joita sinun kannattaa miettiä



1. Pystytkö kehittymään nykyisessä työssäsi? Missä olet muutamien kuukausien päästä? Missä olet muutamien vuosien päästä?

2. Oletko valinnut työsi ja todella haluat menestyä työssäsi?

3. Oletko tyytyväinen työnkuvaasi? Nautitko työtehtävistäsi?

4. Vihaatko töihin lähtemistä? Ajatteletko, että taas uusi työpäivä enkä missään nimessä haluaisi lähteä? Onko herääminen ja töihin lähteminen vastenmielistä?

5. Arvostetaanko ideoitasi työpaikallasi? Onko esimiehesi ymmärtäviä sinua kohtaan? Onko sinulla mahdollisuus vaikuttaa asioihin?

6. Kuinka hyvin tulet toimeen työkavereidesi kanssa? Minimalistin mielestä hyvät ihmissuhteet on elämän suurin nautinnon lähde.

7. Onko työaikasi tasapainossa vapaa-aikasi kanssa? Teetkö mielestäsi liikaa töitä siihen nähden kuinka paljon sinulla on vapaa-aikaa?

8. Onko työmatkasi mielestäsi sopiva?

9. Saatko mielestäsi riittävän korvauksen panoksestasi viedä yritystä eteenpäin?

10. Palkitsee yrityksesi sinua hyvistä tuloksista tai loistavista ideoista?

Oletko läski?


Suomalaiset ovat ylipainoisia ja aivan liian lihavia. Ei tietystikään kaikki mutta aivan liian monet.

Suomalaiset eivät ole aina olleet lihavia pullukoita. Nykyinen ruokavalio on yksi syy. Kuinka monta pikaravintolaa on asuinpaikkasi lähistöllä? Pizzerioita ja purilaisia on kaikkialla Suomessa tarjolla. Kuinka usein itse syöt pikaruokaa? Työskentelemme myös toimistoissa ja liikumme aivan liian vähän.

Suomalaiset eivät ole myöskään juoneet virvoitusjuomia vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten kovinkaan paljon. Nykyisin päivittäinen sokerilitkun juominen on monille pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kuinka monta litraa virvoitusjuomia kumoat vuodessa? Kuukaudessa? Viikossa?

Pikaruokalat myös mainostavat jatkuvasti televisiossa kun suomalaiset katsovat täysin turhia ohjelmia mainoskatkoineen. Nykyisin myös itsensä lihottaminen pikaruokaloissa onnistuu monesti jopa 24 tuntia vuorokaudessa.

Kaikki suomalaiset eivät ole läskejä.. Oletko sinä? Jos olet aiotko pysyä läskinä?

Miksi yksi asia kerralla?


Kyky aloittaa ja lopettaa sinulle tärkein tehtävä määrää tehokkuutesi paremmin kuin mikään muu taito. Optimaalinen tehokkuus on ainoastaan mahdollista, jos keskityt täydellisesti sinulle tärkeimpään tehtävään kunnes se on täysin valmis.

Kukaan meistä ei voi tehdä kaikkea. On kuitenkin mahdollista tehdä yksi asia, kaikkein tärkein asia heti. Asettamalla itsellesi tärkeitä tavoitteita ja valitsemalla huolellisesti tärkeimmät tehtävät pystyt huomattavasti nostamaan tehokkuuttasi.

Parhaita keinoja säästää aikaa on tehdä yksi asia kerralla. Yhteen asiaan kerrallaan keskittymisen väitetään säästävän aikaa jopa 50% kun päätät pysyä tehtäväsi parissa kunnes se on valmis.

Oletpa kuinka pätevä tahansa niin, jos et osaa kurinalaisesti tehdä sinulle tärkeimpiä asioita loppuun asti on sinun vaikeaa saavuttaa mielenrauhaa. Tulet tarvitsemaan ulkopuolista apua ja joudut kuuntelemaan muiden käskyjä. Kun opit tekemään tärkeät asiat heti loppuun asti olet iloisempi, reippaampi ja innokkaampi.

Lupaa tehdä itsellesi tärkeät asiat alusta loppuun. Valitse itsellesi tärkeimmät asiat ja keskity niihin. Unohda turhat asiat ja keskity tärkeimpiin kunnes olet täysin valmis. Toimi kyseisellä mallilla kunnes olet sisäistänyt tavan normaaleihin rutiineihisi.

Enemmän rahaa vai pidempi elämä?


Kuulemme harvoin ihmisten valittavan, että tuokin lurjus tulee varmasti elämään pidempään kuin minä. Jatkuvasti ihmiset valittavat kuitenkin muiden varallisuuden olevan korkeampi kuin heidän omansa.

Naiset valittavat saavansa vähemmän rahaa kuin miehet. Väestökeskuksen tilastot kertovat, että miehiä on syntyessä enemmän kuin naisia mutta 55v jälkeen naisia on enemmän kuin miehiä ja ero kasvaa iän noustessa. Oletko koskaan kuullut, että joku mies olisi valittanut elävänsä lyhyemmän elämän kuin naiset yleisesti?

Miesten mielestä kova työskentely on yleisesti hyvä idea, joka vaikuttaa elinikään lyhentävästi.

Cambridgen yliopiston professori Aubrey de Grey on terveellisen elinkaaren radikaalin pidennyksen puolestapuhuja ja uskoo, että elinikää pystytään nostamaan "ikuiseksi". Pystyisimme siis elämään tuhat vuotiaiksi emmekä kuolisi ikääntymiseen tai perinteisiin sairauksiin.

Futuristi ja tieteilijä Raymond Kurzweil olettaa myös monien nykyisin elossa olevien ihmisten elävän useita satoja vuosia. Kurzweil on kirjoittanut aiheesta muutamia kirjoja ja tekee itse kaiken maksimoidakseen elinikänsä. Kurzweil jopa syväjäädytetään hänen kuoltuaan siinä toivossa, että tulevaisuuden teknologialla hänet voitaisiin herättää uudelleen henkiin.

Elämän pituudella ei kuitenkaan ole mitään varsinaista arvoa, jonka Aubrey de Greykin on myöntänyt. Mitä elinkaaren radikaalilla pidennyksellä pystyttäisiin saavuttamaan on lähinnä tuskan poistaminen ja tarpeettomien sairauksien välttäminen.

Ihmiset kokevat huomattavasti helpommin tuskaa elämässä kuin nautintoa. Minimalisti ei pelkää kuolemaa. Kuolleena on hyvä olla. Kuoleminen on ainoastaan kamalaa, jos siihen kuuluu valtavasti tuskaa ja kipua.

Mikä kuolemisesta tekee ihmisille epämieluisan on lähinnä asian miettiminen eikä kuolema itsessään.

"Kuolema ei koske meitä, koska niin kauan kuin olemme olemassa, kuolemaa ei ole. Ja kun kuolema tulee meitä ei enää ole" Epikuros

Oletko hidas?


Minimalistin mielestä kiinalainen sanonta "Älä pelkää hitaasti kulkemista vaan ainoastaan paikallaan pysymistä." on loistava. Liian monesti yritämme tehdä kaikki asiat kerralla maksimaalisella nopeudella. Monet jopa kehuskelevat jatkuvalla kiireellisyydellään ja yrittävät saada arvostusta kertomalla miten monta rautaa on tulessa samaan aikaan. Onko jatkuva stressi ja kiireellisyys todella kerskumisen arvoista?

Miksi liian monet uskovat, että kiireellisyys on hyvästä? Eikö tärkeämpää ole, että saamme toivomamme asiat tehtyä mielekkäällä tahdilla säilyttäen mielenrauhamme? Lopeta kiirehtiminen ja muistuta itseäsi kiinalaisesta sanonnasta. Arvosta hitautta ja nautit enemmän elämästä koska saat kuitenkin sinulle tärkeät asiat tehtyä.

Syö ruokasi hitaasti ja nautit enemmän syömisestä.

Keskity huolellisesti nauttimaasi musiikkiin ja nautintosi kasvaa.

Lue keskittyneen rauhallisesti sinua kiinnostavia tekstejä ja saat niistä enemmän iloa.

Tee yksi asia kerralla ja pysyt rentona ja säilytät mielenrauhasi.

Nauti ihmissuhteistasi ja käytä maksimaalinen aika hyvien ihmisten ympärillä.

Elämä on täynnä iloa kun ymmärrät arvostaa jokaista hetkeä.. Tämä onnistuu sopivalla hitaudella.

Kova työskentely hyvä idea?


Yleisesti kovaa työtä pidetään erittäin tärkeänä ja ahkeraa työskentelyä pidetään hyvänä ideana. Minimalisti on eri mieltä. Stressin aiheuttama sydänkohtaus tai aikainen kuolema pitäisi olla päämääränä, jolloin kova työskentely olisi hyvä idea.

Ahkerien työskentelijöiden kannattaa lukea teksti Oletko orja.

Ihmeellistä on myös ajattelu, jossa päätetään tehdä töitä 65 vuotiaaksi säästeliäästi, jotta voidaan jättää paljon perintöä tai nauttia viimeisistä 15 vuodesta hieman paremmin (Jos ei ole kuoltu liiallisen työn aiheuttamasta stressistä). Tehdään ahkerasti töitä, jotta vanhana voidaan nauttia rahoista.

Suurin osa ahkerista säästäjistä eivät kuitenkaan käytä 65 vuotiaana edes koko eläkettään saati vähennä pääomaa säästöistään. Rahathan tulee hautaan mukaan?
Perintöäkään ei kannata jättää silloin kun on vielä elossa. Mikä sen mukavampaa kuin paljon käyttämätöntä rahaa tilillä, jonka eteen on tehnyt turhaan töitä?

Mikä sen mukavempaa kuin herätä väsyneenä lähes jokaisena aamuna odottaessa ruuhkassa matkustelua ja seuraavaa tylsää 8 tuntista työpäivää, jotta voi kerätä lisää rahaa, jota ei tarvitse.

Mikä sen mukavempaa kuin tehdä ärsyttävää työtä, jotta firma menestyy paremmin ainoastaan kun itse jahtaat uusia autoja ja merkkivaatteita?

Miksi sinun kannattaa alkaa Minimalistiksi?


Monet ajattelevat minimalistisen elämäntyylin olevan tylsää, joten listaan 5 syytä miksi Minimalistiksi kannattaa ryhtyä.



1. Vähemmän tavaraa = Vähemmän siivottavaa

2. Vähemmän tavaraa = Enemmän rahaa. Mitä vähemmän kulutat rahaa tavaroiden hankkimiseen niin luonnollisesti varallisuutesi kasvaa automaattisesti.

3. Vähemmän tavaraa = Enemmän aikaa Samat 24 tuntia päivässä tietysti pysyvät mutta voit käyttää aikaasi vapaammin kun kulutat vähemmän.

4. Vähemmän tavaraa = Vähemmän stressiä. Mitä vähemmän omistat sen vähemmän sinun tarvitsee murehtia tavaroistasi.

5. Vähemmän tavaraa = Enemmän vapautta

Asunnon ostaminen


Minimalisti suosittelee asunnon vuokraamista. Miksi?

Vapaus ja velattomuus ovat tärkeimmät syyt miksi Minimalisti ei suosittele ostamaan asuntoa.

Vuokraamista kutsutaan ajoittain yhtä tyhmäksi kuin rahan heittämistä kaivoon. Jos tämä on totta niin yhtä typerää on maksaa korkoa. Maksatpa korkoa pankille tai vuokranantajalle niin kyseisiä rahoja et tule koskaan enää näkemään.

Ihmiset eivät myöskään useasti ymmärrä vaihtoehtoiskustannusta, joka heidän asunnossaan on. Suurin osa ihmisistä kuvittelee heidän 300 000 euron asuntonsa olevan ilmainen koska se on velaton eikä lainaa pankille enää ole. Asuntoon säästettäessä rahat oltaisiin voitu sijoittaa muualle ja välttää korkojen maksaminen. Kun asunto on omistuksessa niin kyseinen 300 000 euroa voisi kohtalaisesti sijoitettuna tuottaa 15 000 euroa vuodessa. Kyseinen 15 000 euroa on aivan vastaava kulu kuin 15 000 euroa, joka oltaisiin käytetty vuokraan. Taitavammalle sijoittajalle vuosittainen kustannus saattaa olla jopa yli 30 000 euroa 300 000 euron asunnosta.

Minimalisti pitääkin siis erittäin tärkeänä mihin muualle rahoja olisi voitu käyttää kuin asuntoon.

Minimalistisuus blogin lukijat tietävät, että kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin. Monet kuitenkin rikkovat kyseisen säännön ja kiinnittävät kaiken varallisuutensa asuntoon ja velkaa otettaessa hieman vielä päällekin.

Kun kaikki varallisuutesi on sijoitettuna asuntoosi riskit ovat korkealla. Asunnon omistamisen suurin miinus Minimalistin näkökulmasta on vapauden menettäminen. Asunnon myyminen ei ole nopea ja vaivaton prosessi. Kun asut vuokralla niin muuttaminen ja asuinpaikan vaihtaminen on erittäin helppoa ja nopeaa etenkin Minimalistille, jolla ei ole valtavia määriä turhaa tavaraa.

Raha ja motivaatio


Raha ei ole kaikkein tärkein asia elämässä mutta lähes yhtä tarkeä kuin happi. Helpoin tapa saada asioita on yksinkertaisesti riittävän paljon rahaa, jotta pystyt ostamaan haluamasi asiat. Tästä johtuen ihmisillä on suuri halu saada paljon rahaa. Haluammeko kuitenkaan itseasiassa rahaa? Minimalistin mielestä haluamme rahaa ainoastaan, jotta voimme tyydyttää omat halumme. Tiedostamalla mistä omat halut oikeasti syntyvät pystyy helposti oivaltamaan, että rahan tarve ei olekaan järjettömän suuri.

Minimalistin mielestä tärkein rahan ominaisuus on vapauden saavuttaminen. Rahalla pystytään saamaan vapaus velvoitteista. Minimalisti näkee rahan tuovan elämään turvallisuutta ja vapautta murheista. Rahan tuoma mielenrauha on kaikkein tärkeintä.

Mieti itsellesi tärkeitä asioita elämässä hetki... Todennäköisesti kaikkein nautinnollisemmat asiat mitkä ovat mielessäsi ovat täysin ilmaisia.

Monet kuitenkin jatkavat tienaamista vaikka heidän varallisuutensa kattavatkin kaikki perustarpeet. Minimalistin mielestä tämä on erittäin suuri virhe. Turha rahankerääminen johtuu yleensä halusta ostaa turhia luksustuotteita, joka monesti johtuu taas huonosta itsetunnosta. Liiallinen rahanhimo johtaa ihmissuhteiden laiminlyömiseen ja nautinnolliset ihmissuhteet ovat Minimalistin mielestä kaikkein tärkein asia elämässä. Jos raha menee ihmissuhteiden edelle niin silloin asioiden tärkeysjärjestys ei ole kohdallaan.

Miten vähentää kiirettä?

Suurin osa meistä on jatkuvasti erittäin kiireisiä. Vähemmän kiirettä elämässä tuo automaattisesti lisää mielenrauhaa. Ensimmäinen asia muutoksessa on tehdä päätös halutusta tuloksesta. Mina rva. tai hra. X päätän, että jatkossa elämässäni on vähemman ja vähemman kiirettä.

Poista kaikki velvoitteet päivittäisistä rutiineista, jotka eivät ole välttämättömiä. Mieti mikä on itsellesi unelmallisin päivä ja karsi epämiellyttävät asiat pois. Maailman tärkein ihminen sinulle itsellesi olet sinä itse. Monet ihmiset yrittävät manipuloida sinua ja saada sinut kiireiseksi, jotta auttaisit muita saavuttamaan heidän tavoitteitaan.

Yritä siirtää kaikki turhat tehtävät kokonaan pois tai delegoida tehtävät joillekin muille. Tee yksi asia kerralla. Jos et ole viela taloudellisesti riippumaton ja käyt töissä niin yritä suostutella esimiehesi antamaan sinulle maksimaalinen vapaus töissä.

Keskittymällä kiireettömyyteen jatkuvasti tulet myös saavuttamaan kiireettomämpiä päiviä jatkossa.