Säästämisestä

Miksi yksinkertaista elämää viettävän ihmisen tulisi säästää rahaa? Saavuttaakseen vapauden murheista, jonka taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa.

Tärkein askel taloudellista riippumuutta kohti on alkaa säästämään niin paljon kuin pystyt välittömästi. Nosta jatkuvasti tulojasi ja säästä rahaa kaikessa mahdollisessa. Kyseenalaista jokainen ostoksesi. Säästämisessä on äärimmäisen tärkeää oppia oikea asenne.

Maksa itsellesi ensin! on suositeltavaa luettavaa säästämisestä kiinnostuneille. Yllättävää monille on se, että säästäminen ei ole vaikeaa ja pienemmällä kulutuksella oppii helposti elämään tyytyväisenä... Kunhan aloittaa.

Rahat leveäksi

Rahan leveäksi lyöminen tilanteessa, jossa ei ole oikeasti rikas osoittaa selkeästi ihmisen typeryyden. Kaikkein selviten typeryys tulee esille kun ihminen tuhlaa lainarahalla. Minimalistin näkökulmasta tästä vajaaälyisemmäksi käyttäytyminen ei voi enää rahan suhteen mennä.

Kaikkialla ihmiset yrittävät saada sinut ostamaan jotakin. Kaikkialla on esillä palveluita, joiden luvataan korjaavan sinun ongelmasi.. Olipa ongelmasi mikä tahansa.

Sinulle markkinoidaan tuotteita vedoten mielikuviin, joissa et ole mitään ilman kyseisiä tuotteita.

Yksinkertaista elämää suosivan ihmisen on opittava nauttimaan siitä, ettei hänen tarvitse ostaa tavaroita tunteakseen oloaan hyväksi tai riittäväksi ihmiseksi.

Otatko rahasi hautaan mukaan?

Elämämme päättyy lopullisesti kuoltuamme. Emme pysty hyötymään mistään tekemistämme asioista enää kuoltuamme. Kaikki hyödyt onkin saatava tässä ainutkertaisessa elämässä eikä kuvitellussa kuolemanjälkeisessä elämässä. Uskontojen selitykset ovat suuri vitsi kuten suuret omaisuudet kuoltaessa. Otatko rahasi hautaan mukaan?

Minimalistin puhelin

Mitä puhelinta Minimalisti pitää parhaana, käyttää itse ja suosittelee minimalistista elämäntyyliä kannattaville? Nokia 1202 on Minimalistin puhelin, joka maksoi hieman alle 10 euroa. Yksinkertainen puhelin, jossa akku kestää 636 tuntia valmiustilassa ja yhdeksän tuntia keskusteltaessa.

Nokia 1202 sisältää taskulampun, herätyskellon, kalenterin, laskimen, tyylikkään yksinkertaisen ulkonäön.. Ei ole mitään syytä hankkia Nokia 1202 mallia "parempaa" puhelinta kun Nokia 1202 sisältää kaiken tarpeellisen ja monille jopa useita turhiakin ominaisuuksia. Leveileminen hienoilla puhelimilla on täysin vastaavaa kuin leveileminen muilla luksustuotteilla.

Tietystikin Nokia haluaa uskotella toisin koska ennen Nokian osake oli jopa 65€ arvoinen mutta nykyisin alle 6€. Osat Nokiaan sijoittaneet ovat siis hävinneet jopa yli 90% sijoittamista rahoistaan.

Kristinusko ja työriippuvuus

1500-luvun protestanttisen kristinuskon huonot vaikutukset näkyvät edelleen ihmisten työriippuvuutena sekä tarpeettomana tuhlauksena. "Uskonpuhdistuksen" seurauksena protestanttiset uskonnot kuten luterilaisuus saivat hölmön idean, että työ itsessään on järkevää ja kova työskentely takaa Raamatun satujen lupaamaan taivaaseen.

Protestanttinen kristinusko on omaksunut ajatuksen "Saatana löytää pahaa tekemistä ihmiselle, joka ei tee jatkuvasti töitä." "Jumala teki töitä maanantaista lauantaihin ja lepäsi ainoastaan sunnuntaisin.. Niin tulee sinunkin tehdä tai Saatana ottaa sinusta otteensa ja kiduttaa sinua helvetin ikuisessa tulessa."

Tyhmä ihminen uskoo ja tekee kaiken mitä hänelle kerrotaan.. Opiskele, käy armeija, ota yksi ruma seksuaalisesti tylsistyttävä kumppani, tee itsestäsi velkojen orja vähintään 30 vuodeksi, syö itsesi rumaksi ja lihavaksi, tee muutama vahinkolapsi, käytä kaikki palkkasi seuraavien 50 vuoden aikana ja odota pientä eläkettä, vietä tylsä sairas vanhuus odotellen kuolemaasi, kärsi pelkästään kärsimisen takia koska eihän elämä voi olla pelkillä ruusuilla tanssimista.

Tyhmä ihminen tekee vapaaehtoisesti itsestään palkkaorjan ja on riippuvainen työnantajan maksamasta palkasta. Tästä orjuudesta on helppo päästä eroon kun lopettaa vajaaälyisen käytöksen ja järjestää itselleen tilanteen, jossa säästää tuloistaan vähintään 80%. Tämä edellyttää minimalistista elämäntyyliä tai korkeita tuloja.

Monet suomalaiset ovat jo hylänneet Raamatun valheet eivätkä enää pysty ottamaan Raamatun satuja vakavissaan.. Kuitenkin kristinuskon perinteet vaikuttavat edelleen työriippuvaisuuteen sekä tarpeettomaan työntekoon.

Mikä on Minimalistin mielestä riittävä määrä työtä?

Jokainen ihminen käyttää elämänsä aikana tuotteita, jotka vaativat työtä. Näitä tuotteita minimalistista elämäntyyliä kannattavalle on yksinkertainen asunto, vaatteet ja ruoka. Työtä on tehtävä riittävästi, jotta kyseiset perustarpeet saadaan mutta ei yhtään enempää.

Työ on mukavaa?

Minimalisti kysyi taloudellisesti erittäin menestyvältä ystävältään hänen ajatuksiaan työstä.. Vastaus oli selkeä "Jos työ alkaa tuntumaan liian mukavalta niin on korkea aika mennä lääkäriin."

Ihmiset eivät erota kalliita ja halpoja viinejä toisistaan ilmenee sokkotestistä

Halvoilla, alle viiden punnan (kuuden euron) viineillä voi olla sama vaikutus makuaistiin kuin kalliilla, jopa kuusinkertaisesti maksavilla viineillä. Näin osoittaa Edinburghin tiedefestivaaleilla tehty 578 ihmisen sokkotesti, johon osallistuneista vain puolet erotti halvat ja kalliit viinit toisistaan. Testistä kertoo yleisradioyhtiö BBC.

Hertfordshien yliopiston tutkijoiden mielestä tulos osoittaa, että monet maksavat vain viinin etiketistä, eivät niinkään mausta.

Testissä oli mukana laaja valikoima puna- ja valkoviinejä eri rypäleistä. Viinien hinnat vaihtelivat kuudesta eurosta noin 35 euroon.

Testin järjestäjien mielestä tulos antaa ymmärtää, että aloittelijat eivät pysty erottamaan viinejä toisistaan niiden maun perusteella.

Sattuman lakien nojalla vaikuttaa siltä, että ihmiset joutuivat arvailemaan, mikä viini on halpaa ja mikä kallista.

Helsingin Sanomien kirjoitus ei yllätä Minimalistia. Kulutusmyönteiset ihmiset haluavat juuri maksaa "luksuksesta" vaikkei mitään todellista vastinetta rahoille saadakaan.. "Järjetön tuhlaus luksustuotteisiin" kirjoituksessa aiheesta enemmän.

Rikas ilman suurta omaisuutta?

Onko mahdollista olla rikas ilman suuria määriä tavaroita ja rahaa? Kyllä.. Haluamalla vähän.

Suostuttelu

Miten markkinoijat saavat asiakkaat kulutusmyönteisiksi ja mihin myynti sekä kulutusmyönteisten ihmisten huijaus yleisesti perustuu?

Myyjän tarkoituksena on vakuuttaa asiakas siitä, että asiakas tulee olemaan paremmassa tilanteessa vaihdettuaan rahat markkinoituun tuotteeseen. Markkinoija väittää potentiaaliselle asiakkaalle, että ostettuaan tuotteen tai palvelun asiakas saa itselleen paremman tilanteen elämässä kuin ilman tuotteen ostoa.

Markkinoija pyrkii luomaan mielikuvan, että markkinoitu tuote on parempi kuin mikään kilpaileva tuote vaikka hinta olisikin järjettömästi kalliimpi.. Esimerkiksi Stockmanilta ostettu 0.5€ arvoinen Gantin kauppakassin väitetään olevan hyvä sijoitus 130€ hintaan.

Markkinoijat ymmärtävät hyvin, että ihmiselle jolle tarpeeksi on liian vähän ei saa koskaan tarpeeksi.. Tästä johtuen markkinoijan on tärkeää luoda mielikuvia asiakkaille siitä, että heiltä puuttuu jotakin tarpeellista elämästä. Todellisuudessahan emme tarvitse kuin yksinkertaisen ruuan, ravintoa ja muutamat tavalliset vaatteet.

Markkinoijat luovatkin mielikuvia siitä, että heidän tarpeeton tuotteensa on paras, nopein ja hintalaatusuhteeltaan paras valinta.

Markkinoijat pyrkivät luomaan vaikutelman siitä, että muut kaltaisemme ihmiset ovat kokeneet tuotteen tarpeelliseksi ja ovat olleen tuotteeseen erittäin tyytyväisiä.

Markkinoijat vakuuttavatkin potentiaalisia asiakkaita sillä, että juuri heidän kaltaisillaan ihmisillä on jo markkinoitavat tuotteet ja he ovat paljon paremmassa tilanteessa kuin ennen tuotteen omistamista.

Kulutusmyönteiset ihmiset ovatkin monesti niin hölmöjä, että he uskovat ostoksen olevan järkevä koska "kaikki muut" hänen kaltaisensa ovat jo markkinoidun tuotteen hankkineet.

Markkinoijat käyttävät luodessaan mielikuvia mahdollisimman paljon muiden ihmisten kommentteja, kuvia tunnetuista ihmisistä käyttämässä heidän markkinoimia tuotteita..

Kulutusmyönteinen ihminen vakuuttuukin helposti mitä turhimmasta tuotteesta kuten 130€ kauppakassista, "superfoodista" (markkinointi nimike lisäämään tuotteen hintaa).. Henkilöistä, jotka kutsuvat itseään "ravintoasiantuntijoiksi" tai vaikkapa "suklaa-alkemisteiksi".. Ajoittain myös epäsiistiä narkkaria muistuttava ulkonäkö sekä paljain jaloin kävely kaikkialla vakuuttaa kulutusmyönteiset sekä muuten typerät ihmiset.

Älä sorru markkinoijien manipulointiin vaan tyydy perustarpeisiin.

Onko kulutusmyönteinen elämäntyyli hyvä ratkaisu?

Suomalaiset eivät yleensä saavuta taloudellista riippumattomuutta oman kulutusmyönteisen tyhmyytensä takia. Monet "asiantuntijat" antavat naurettavia neuvoja miten "menestystä" tulisi tavoitella.

Yksinkertaista elämää suosiva ihminen ei ole kiinnostunut hankkimaan turhia koulutuksia, tekemään tylsistyttävää 50 vuoden uraa ja suunnitella jäävänsä eläkkeelle 70 vuotiaana.

Suomalaisten "ammattilaisten" neuvot menestykseen naurattavat Minimalistia. Vietä parhaat vuotesi elämästä tuhlaten rahaa turhuuksiin ja käytä lainaa asuntoon ja muihin tuotteisiin, jotta voit rakentaa itsellesi perinteisen leveilijän häkin, jossa olet ikuisesti vankina.

Luksustuotteita, velkaa, ärsyttävää työtä ja leveilyä 70 vuotiaaksi asti on minimalistista elämäntyyliä kannattavalle suuri vitsi.. Tämän typeryyden oivaltamisesta eivät tietystikään työmarkkinat, valtio tai lainoja myöntävät yritykset ole tyytyväisiä.

"Tehdään hyvä sopimus asunnosta ja maksat sitten korkoa meidän yritykselle seuraavat 35 vuotta... "Omistat" hienon talon, jossa et ehdi kuitenkaan kiireiltäsi olemaan ja saat tilaa, jotta voit ostaa paljon turhia tavaroita.. Toivottavasti nekin lainarahalla meidän yrityksemme kautta..

Annamme mielellämme rahaa kalliiseen autoon, jonka arvo laskee vuodesta toiseen.. Älä murehdi koska voit leveillä naapureille ja muille ihmisille..

Otapa myöskin luottokortti, jotta voit tuhlata rahaa enemmän kuin kuukaudessa muuten pystyisit.. Niin ja tietysti maksaa meille vähän korkoa..

Miten olisi loma etelässä..? Lainaamme mielellämme ja otamme taas korkoa..

Haluatko ryypätä suomalaisten rumien ylipainoisten "vippi" ihmisten kanssa, jotka ovat lihottaneet itsensä epäterveellisellä ruualla? Meiltä löytyy aina kyseisille ihmisille lainoja niin ryöstöhintaisilla koroilla, että lainaajan vajaaälyisyydestä ei jää kysymystäkään.. Tästä johtuen saamme yrityksenä hyvät naurut luottotietoja menettävistä typeristä suomalaisista."

Lainalla elävä suomalainen on tyhmä orja, joka on vapaaehtoisesti rakentanut oman häkkinsä. Lainalla elävää painostetaan jatkuvasti maksamaan lainoja sekä korkoja, jotka lainaaja on tyhmän päänsä takia ottanut.

Mitä kulutusvastainen ihminen tarvitsee?

1. Vaatteet. Vaatteiksi riittävät hyvin farkut sekä muutamat paidat, joiden väreistä itse pitää. Yksiväriset vaatteet, joissa ei ole merkkiä nähtävissä on parhaimpia.

2. Muutama litra vettä.

3. Kasviksia ja hedelmiä.

Kunhan kulutusvastaisella ihmisellä on muutamat vaatteet, vettä ja kasviksia sekä terve keho niin muuta ei tarvita.

Järjetön tuhlaus luksustuotteisiin

Oletko huomannut, että monet ihmiset tuhlaavat rahaa ainoastaan leveilläkseen? Ihmiset käyttävät usein rahaa pelkästään tuhlaukseen, jonka tarkoituksena on tehdä muut ihmiset kateelliseksi. Oletko itse ostanut tavaroita tavoitteenasi muiden kateellisuus?

Monet ihmiset jopa matkustavat ja laittavat kuvia Facebookiin, jotta voivat hienostella kuvillaan.. Kuka nyt välittäisi itse matkustamisen tuomista kokemuksista kun on mahdollisuus ottaa paljon kuvia, joiden avulla leveillä tuttaville?

Onko sinun tuttavistasi joku kertonut matkastaan ja olet huomannut, että hänen ainoa tarkoituksensa on tehdä sinut kateelliseksi? Onko ystäväsi ostanut ylihinnoiteltuja merkkivaatteita ainoakseen kehuskellakseen niillä?

Kuka tarvitsee ylihinnoiteltuja koruja? Kuka tarvitsee oman jääkiekkojoukkueen? Kuka tarvitsee oman huviristeilijän, jonka pituus on yli sata metriä? Piaget’s Emperador Temple kello maksaa 3.5 miljoonaa dollaria.. Emperador Templeen nähden vaatimaton Tag Heuer Monaco V4 kustantaa noin 55 000 euroa..

Eikö kellon tehtävä ole kuitenkin näyttää pelkästään aika? Hyvän kellon saa ostettua muutamalla eurolla.. Kellokin on monesti täysin tarpeeton kun ajan voi katsoa esimerkiksi tavallisesta kännykästä.

Kannattaako 0.5€ laatuisesta t-paidasta maksaa yli 100 euroa koska siinä on "hieno" merkki? Kulutusmyönteisten ihmisten mielestä kyllä koska heidän ainoa tarkoituksensa on leveillä, hienostella ja aiheuttaa ihmisissä kateutta.

Suomessakin on nähtävissä paljon "Lacoste" ja "Louis Vuitton" merkkisiä tuotteita, jotka näyttävät täsmälleen samoilta kuin aidot tuotteet. Väärennetyt merkkituotteet on ostettu kehitysmaista muutamien eurojen hintaan.

Kärsiikö Lacoste tai Louis Vuitton siitä, että Lacoste ja Louis Vuitton menettää myyntiä väärennettyjen tuotteiden takia?

Minimalistin mielestä ei yhtään koska kopioiden ostajat eivät olisi kuitenkaan ostaneet aitoa Louis Vuitton laukkua tai Lacosten tuotteita. Suurin kärsijä on leveilevät ihmiset, jotka käyttävät rahaa luodakseen kateellisuutta ja he huomaavat sosiaaliturvan varassa elävien ihmisten käyttävän samoja merkkejä.

Tietysti Louis Vuitton ja Lacoste kärsii myös luksusmielikuvan menetyksestä.

Minimalisti näkee järjettömän tuhlauksen luksustuotteisiin surkuhupaisana.

Kulutusmyönteisyyden typeryys

Onko sinulle opetettu, että elämä on kärsimystä ja ikuista työntekoa? Oletko kuullut, että elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista? Monet kristilliset suomalaiset uskovatkin elämän olevan ainoastaan jatkuvaa työntekoa ja kärsimystä. Tärkeintä on huolehtia siitä, että pääsee Taivaaseen ja välttää Helvetin tulen, jossa Saatana pitää valtaa.

Minimalisti nauraa kyseisille ajatuksille. Työnteko on lähes poikkeuksetta erittäin epämiellyttävää ja masentavaa. Töihin on pakko lähteä kärsimään ja murehtia jatkuvasta kiireestä.. Ja miksi? Koska meille markkinoidaan täysin turhia tuotteita, joiden eteen on pakko tehdä kovasti töitä. Kuka oikeasti tarvitsee aina isomman talon, hienomman auton, kalliimman kellon, lisää merkkivaatteita, lisää koruja...?

Minimalistista elämäntyyliä suosiva ihminen käyttää rahaa ainoastaan perustarpeisiin (yksinkertainen pieni asunto, ruoka, muutamat vaatteet).

Suomalaiset kulutusmyönteiset ihmiset ovat niin hölmöjä, että he ovat valmiita tuhlaamaan elämästään 50 vuotta tai enemmänkin työnteon parissa saadakseen mainostajien markkinoimat tuotteet itselleen.

Kuten muistamme.. Ihminen jolle tarpeeksi on liian vähän ei saa koskaan tarpeeksi.

Tästä johtuen kulutusmyönteinen ihminen jatkaa töitä hautaansa asti jahdatessaan lisää leluja.. Minun on saatava hienompi mökki kuin naapurillamme Pertillä! Minun on saatava kalliimpi kello kuin Reiskalla! Minun on ostettava osamaksulla parempi auto kuin työpaikkamme ylipainoisella silikonirintaisella Botoxia käyttävällä Mirjalla!

Kulutusmyönteisen ihmisen on myös tehtävä töitä pelkästään sen takia, etteivät vaan muut leluja keräävät ihmiset ympärillä paheksuisi heitä.. Töitä on tehtävä pelkästään sen takia, että töitä tehdään.. Voiko enää tyhmempää ajattelumallia olla?

Ota rennosti ja käytä rahasi perustarpeisiin säästäen 80% palkastasi, jos joudut vielä kärsimään työelämästä. Yli 80% säästöprosentilla pääset eroon työelämästä muutamassa vuodessa.

Elämäntapatyöttömyys on tosin mahdollista Suomessa ilman säästöjäkin.

Rahat lääkäriin vai terveelliseen ruokaan?

Kun teet valintoja ruuan suhteen on hyvä miettiä käyttääkö nyt hieman enemmän rahaa monipuoliseen ruokavalioon vai myöhemmin lääkäriin siitä johtuen, että et käyttänyt riittävästi rahaa monipuoliseen ruokavalioon? Monipuolisen terveellisen ruokavalionkaan ei tarvitse olla kallista.

Ruokailu

"Älä syö mitään, jota et ole itse valmis tappamaan." On hyvä ajatus ohjaamaan ruokailua, joka tuo erilaisia dieettejä vastaajasta riippuen.

Valmista oma lounaasi

Valmista itse lounaasi ja vie ruoka työpaikallesi, jos vielä joudut kärsimään työelämästä. Säästät rahaa ja tiedät tarkalleen mitä annoksesi sisältää. Hyvä vaihtoehto on tehdä viikonloppuna riittävästi ruokaa ja jakaa ne purkkeihin, jotka voi viedä työpaikalle.